Olen toiminut Vasemmistoliiton eläinpoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Työryhmämme tuotti puolueelle kattavan eläinten oikeuksia käsittelevän eläinpoliittisen ohjelman sekä tavoitteet Vasemmistoliiton tavoiteohjelmaan.
Työryhmämme koostui Vasemmistoliiton aktiiveista eri puolelta Suomea. Kokoonnuimme kahden vuoden ajan keskustelemaan ja työstämään eläinpoliittista ohjelmaa.
Aloitimme ohjelman työstämisen järjestämällä asiantuntijatapaamisen, jossa puhujina olivat eläinfilosofi Elisa Aaltola sekä Suomen eläinoikeusjuristit ry:n puheenjohtaja Birgitta Wahlberg. Tapaamisesta saimme hyvät ja kattavat evästykset työllemme.
Sain johtaa työryhmän sitoutunutta ja motivoitunutta porukkaa eläinpoliittisen ohjelman valmistumiseen saakka. Pidän tärkeänä yhdessä tekemistä, ja ilokseni se toteutui aivan esimerkillisesti työssämme. Vasemmistoliiton hallitus hyväksyi laatimamme ohjelman kesän kynnyksellä 2022.
Pidän erittäin tärkeänä, että Vasemmistoliitolla on sitovat eläinten oikeuksiin liittyvät linjaukset ja että tämä näkyy myös puolueen eduskuntavaaliohjelmassa.
Eläimiin liittyvät kysymykset ovat merkittävä osa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua. Asia joutuu marginaaliin vasta silloin, kun keskustelu kääntyy eläinten hyödyntämisestä eläinten oikeuksiin ja eläinten hyvinvointiin.
Eläinkysymyksissä valtaa käyttävät pääasiassa päättäjät, jotka haluavat edistää eläinten käyttöä ruoantuotannossa, turkistarhoilla, metsästyksessä tai eläinkoetutkimuksessa. Tähän asiaan on saatava suunnanmuutos: tarvitsemme eduskuntaan kansanedustajia, jotka ovat valmiita puhumaan eläinten paremman tulevaisuuden puolesta.
On tärkeää, että poliittisen keskusteluun eläinten oikeudet tuodaan esille tasavertaisena asiana muiden asioiden rinnalla. On merkityksellistä, että nyt myös Vasemmistoliitolla on tähän liittyvät työkalut elinpoliittisen ohjelman ja puolueen tavoiteohjelman kautta.
Pidän tärkeänä, että poliittisen keskustelun keskiöön ja tavoitteeksi nostetaan eläinten määrän vähentäminen eläintiloilla, kasviperäisen proteiinilähteiden tuotannon lisääminen ja tukeminen, turkistarhauksen lakkauttaminen mahdollisimman lyhyellä siirtymäajalla sekä eläinten oikeuksien kirjaaminen Suomen perustuslakiin. Nämä kaikki ovat tärkeitä askelia kohti tasavertaista yhteiskuntaa kaikille lajeille.
Here Is Everything You Need For A $503.34 Daily In Passive Income – https://bit.ly/3jVaIuV
Here Is Everything You Need For A $503.34 Daily In Passive Income – https://bit.ly/3jVaIuV
adult-daiting site free dating website meet site onlinedatinghunks.com
adult-daiting site free dating website meet site https://onlinedatinghunks.com/
I need a good fucking after a long day of work https://is.gd/dBsd60
I hope you like petite girls with some curves https://is.gd/dBsd60
Need someone to play with these while I ride https://is.gd/dBsd60
Need some help jerking of? https://s.id/1BO6w
I’m ready for you https://s.id/1BO6w
Touch and lick my nipples http://tiny.cc/gz35vz