Elämä voittaa -zine: Kunpa kaikki voisivat toteuttaa itseään

Kun Francisco Sánchez Molina tuli ensimmäisen kerran Helsinkiin, kaupunki oli paksun lumivaipan peitossa. Näytti kuitenkin siltä, että ilman lunta se voisi olla mukava paikka.

– Kaupunki ei ollut liian suuri eikä liian pieni. Kaikki näytti toimivan, joukkoliikennettä käytettiin paljon. En nähnyt superrikkaita tai superköyhiä, joten elämä vaikutti tasa-arvoiselta.

Nyt Francisco on asunut Helsingissä yli kymmenen vuotta. Hän näkee kaupungissa edelleen paljon hyvää, mutta parannettavaakin on paljastunut.

Metsää kaatuu, insinööri ahdistuu

Fransisco syntyi ja kasvoi Meksikossa, jonne hänen espanjalaiset vanhempansa olivat muuttaneet työn perässä. Valmistuttuaan yliopistosta nuori insinööri sai töitä Lontoosta.

– Tein vuosia tieinsinöörin töitä, mutta en kokenut olevani omieni parissa. Oli liikaa kyse rahasta ja urasta.

Francisco osallistui muun muassa projektiin, jossa Espanja sai rahoitusta tienrakennukseen EU:lta. Rahalle ei ollut mietittynä järkevää käyttöä, joten tie rakennettiin tietämättä, tulisiko sille ikinä käyttöä. Ei tullut – ihmiset eivät koskaan ryhtyneet käyttämään uutta tietä.

– Näin, kuinka metsää hakattiin rakentamisen tieltä. Aloin kyseenalaistaa elämäntyyliä, jossa tärkeintä oli omaisuuden hankkiminen.

Franciscon todellinen intohimo oli jo pitkään ollut taide. Hän päätti luottaa intuitioonsa ja keskittyä intohimoonsa.

– Se oli erittäin vaikeaa, sillä ratkaisuani kyseenalaistettiin ankarasti. Esimerkiksi isäni mielestä oli typerää vaihtaa hyvä ura taloudelliseen epävarmuuteen. Pidin silti pääni, ja se on tuonut minut siihen missä nyt olen: Suomeen työskentelemään eläinten parissa ja tekemään taidetta.

Tanssii materiaalien kanssa

Franciscon ensimmäiset työt olivat muotokuvia ihmisistä, joita hän ihaili: taiteilijoita ja aktivisteja.

– Yksi ensimmäisistä kuvasi Rosa Parksia, koska pidin häntä innostavana. Hän toimi itse eikä odottanut, että joku muu muuttaisi maailmaa.

Sittemmin Francisco on siirtynyt muihin aiheisiin. Tärkeintä hänelle on uuden etsiminen ja löytäminen.

– Olen kehittänyt itse monia tekniikoita, jotka ovat aika uniikkeja ja joita en ainakaan tiedä muiden käyttävän.

Avoin prosessi eri materiaalien kanssa kiehtoo. Francisco ajattelee taidetta yhteistyönä taiteilijan ja materiaalien välillä.

– Lopputuloksena syntyy aina jotain uutta, kun ”tanssii materiaalien kanssa”; kuuntelee mitä ne kertovat.

Francisco käy nykyisin päivätyössä, mutta käyttää kaiken liikenevän vapaa-aikansa maalaamiseen Alppilan työhuoneellaan.

– En ole mikään sunnuntaimaalari, vaan otan sen vakavasti. Silti taide on ollut minulle terapiaa enemmän kuin mitään muuta. On etuoikeus kuulua eläinlajiin, jolla on kyky luoda uutta ja rakentaa ymmärrystä.

Rahan takia Francisco ei taidetta tee. Hän luovuttaa tuotot Viipurin koirille.

– Koska taide hyödyttää minua itseäni, haluan että taiteeni hyödyttää yhteiskuntaa.

Francisco vetää myös piirustuskursseja nuorille ja erityisryhmille. Se tuntuu erityisen palkitsevalta.

– Monet luulevat etukäteen, etteivät osaa piirtää. On ihanaa nähdä heidän ilmeensä, kun he saavat työnsä valmiiksi. Pari tuntia piirtämistä vaikuttaa nuoriin kuin meditaatio – he ovat onnellisempia ja rauhallisempia, mutta käteen jää taideteos.

Luovuuden voimassa on jotain maagista, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Maapallon kiusankappaleet

Päivätyössään Francisco suojelee villieläimiä, erityisesti susia. Suomessa on noin 200 sutta ja viisi miljoonaa ihmistä. Silti emme tunnu mahtuvan samaan maahan. Franciscon mukaan suomalainen mentaliteetti voidaan valitettavasti yleistää eurooppalaiseksi.

– Sillä on juuret syvällä, patriarkaalisessa luontosuhteessa ja arkaaisessa luonnon hallinnan halussa. Kaikki villi on vaarallista ja pelättävää. Olemme omineet alueet ja unohtaneet, että eläimet olivat täällä ennen meitä.

Franciscon mielestä ihmiset pitävät itseään eri asiana kuin muut eläimet. Samaan ajatteluun eli ekseptionalismiin perustuvat muun muassa valkoinen ylivalta ja miehinen ylivalta.

– Rasismi, seksismi, spesismi, muukalaisviha – ne kaikki tulevat samasta paikasta.

Franciscon työhön kuuluu tietouden lisääminen susien biologiasta ja roolista ekosysteemissä.

– Meidän pitää oppia jakamaan maapallo muiden lajien kanssa. Tähän mennessä ihmiset ovat olleet luonnon koulukiusaajia.

Toisin tekemisen paikkoja

Entäpä mitä ovat ne Helsingistä paljastuneet parannettavat asiat, kuntavaalilehteä kun ollaan tekemässä? Ensimmäiseksi Francisco nostaa yksityisautoilun vähentämisen.

– Asuin Lontoossa, kun siellä otettiin käyttöön ruuhkamaksut. Ero oli huikea! Aiemmin bussilla kesti keskustaan yli tunnin, josta suurimman osan ajasta liikenne seisoi. Ruuhkamaksun jälkeen joukkoliikenteestä tuli todella sujuvaa.

Helsingissä pitäisi edistää joukkoliikennettä joko asettamalla ruuhkamaksuja tai tarjoamalla kannustimia autosta luopumiselle.

– Helsinki tarvitsi myös paljon lisää pyöräteitä. Liian monet pyörätiet loppuvat kuin seinään.

Tokiosta taas voisi ottaa mallia siinä, että tupakantumppien heittäminen maahan olisi kiellettyä – ne ovat myrkyllisiä muun muassa linnuille.

Myös taiteen tukemisessa riittäisi parannettavaa. Helsinkiin muutettuaan Francisco järkyttyi gallerioiden korkeista vuokrahinnoista.

– Esimerkiksi Espanjassa taiteilijan ei tarvitse maksaa näyttelytilasta vuokraa, vaan galleria ottaa myyntikomission. Suomessa puhutaan usean tuhannen euron vuokrista, mikä on aivan sairasta. Taiteilijat ovat muutenkin vähävaraisia ja marginaalissa.

Helsingin parhaisiin puoliin kuuluu vehreys – melkein mistä vaan pääsee parissa minuutissa puistoon tai lähiluontoon.

– Olen edelleen tosi ylpeä Suomesta ja Helsingistä. Ketään ei jätetä yksin. Instituutioissa on inhimillisyyttä. Mutta kun on viettänyt aikaa pidempään jossain, huomaa, ettei mikään paikka ole täydellinen.

Franciscon kotisivut: http://pacosamo.blogspot.com/