Maailmassa elää lukematon määrä kodittomia ja hylättyjä eläimiä, joista valtaosa on koiria ja kissoja. Jo pelkästään Euroopassa kodittomien koirien määrä lasketaan miljoonissa. Esimerkiksi Romaniassa elää tällä hetkellä arvioilta yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Uusia koiria syntyy ja hylätään jatkuvasti, mikä tekee tilanteesta täysin kestämättömän. Sama tilanne vallitsee myös monissa muissa Euroopan ja sen lähialueiden maissa.
Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Silti koiria hylätään pienistäkin syistä. Hylätty koira päätyy usein kadulle ja sitä kautta ehkä koiratarhalle. Tarhoilla koirat useimmiten steriloidaan, minkä tarkoitus on uusien koirien syntymisen ehkäiseminen.
Suomessa toimii useita vastuullisia yhdistyksiä, jotka etsivät loppuelämän koteja hylätyille eläimille. Tavoitteena on, että koira saa viettää uudessa kodissa koko loppuelämänsä hyvässä hoidossa.
Olen päässyt tutustumaan ja tekemään talkootöitä useilla koiratarhoilla Venäjällä ja Romaniassa. Olen toiminut myös lentokummina espanjalaisille ja romanialaisille löytökoirille. Arvostan suuresti Suomessa toimivien rescue-yhdistysten tärkeää ja sinnikästä toimintaa kodittomien eläinten hyväksi.
Omaan perheeseeni kuuluu kaksi entistä koditonta katukoiraa Venäjältä, Kolja ja Aramis. Molemmat ovat muuttaneet luokseni Viipurin Koirat ry:n kautta.
Kuvassa oleva koira on Aramiksen veli Lancelot, jonka tapasin Viipurin koiratarhalla muutama vuosi sitten. Myös Lancelot löysi myöhemmin kodin Suomesta.
Last Updated: March 29, 2019 by Sami Säynevirta
Koti kodittomalle

#20tapaamuuttaamaailmaa #ainaonvaihtoehto #meilläonvaihtoehto
Category: Animal Rights